Muutimme viime elo-syyskuun vaihteessa tähän uuteen paritaloneliöön.
Harmittelimme kuitenkin rakennuttajan hieman liian pieneksi jättämää terassia. Terassi on myös melko korkea (maasta n. 37cm
korkeudessa), joten portaat ja kaidekin tuntui houkuttelevalta. Muuton jälkeen
päätimme, että laajennamme terassia keväällä. Teimme
urakkamaailma.fi-sivustolle ilmoituksen remontista ja saimmekin useita
tarjouksia. Kutsuimme kaksi urakoitsijaa paikan päälle, jonka jälkeen molemmat
tekivät vielä tarkemmat tarjoukset. Tarjousten hintaerot yllättivät. Päädyimme
näistä kahdesta lähes puolta edullisempaan, mutta silti ammattitaitoiselta
vaikuttavaan urakoitsijaan. Lopputulokseen olemme kaikin puolin
tyytyväisiä.
Laajennuksen
jälkeen olikin ihana päästä sisustamaan terassia. Halusin terassille kalusteita sekä syömiseen,
illanviettoon että auringonpalvontaan. Ihastuin heti Ikean Falster-sarjaan,
sillä niiden harmaa väri sopii todella hyvin talomme sävyyn. Myös Ikean
mainostama säänkestävyys vaikutti päätökseen, sillä meillä ei ole tiloja
säilyttää kalusteita talvella lämpimässä varastossa. Päädyimme ostamaan ensin
neljän hengen ruokaryhmän sekä kaksi aurinkotuolia. Täydensimme myöhemmin sarjaa
ostamalla vielä pienemmän pöydän apu- ja sivupöydäksi terassille. Aurinkotuolien pehmusteille hankittiin oma
laatikko. Terassisohva on Maskun Moderno-sarjaa. Moderno-sarjan moduuleista pystyy rakentamaan omalle pihalle sopivan kokonaisuuden. Ostimme sohvaan myös
vedenkestävän suojapeitteen, sillä emme rakennuttaneet terassille ainakaan
toistaiseksi katosta. Pehmusteet tulee viedä varastoon talveksi, mutta
polyrottinki pitäisi kestää talven suojapeitteen alla.
Jyskistä meille kotiutui sementtinen vann-jakkara, sekä isot ruukut pinkeille hortensioille. Terassin laajentamisen jälkeen meidän tuli odottaa painekyllästetyn puun kuivumista ennen kuin päästiin maalaamaan kaide ja öljyämään terassi. Terassin sävyksi valikoitui Tikkurilan valtti plus kelonharmaa öljy, joka sointuukin omasta mielestäni täydellisesti talon ja kivijalan sävyihin. Samaa öljyä meillä on käytetty myös etupihan portaissa. Öljysimme terassin kaksi kertaa, jolloin saimme peittävämmän harmaan sävyn.

Mitäs pidätte? Toivotaan, että vielä riittäisi edes muutamia aurinkoisia kesäpäiviä ennen syksyn tuloa!
Ruokapöytä - Ikea tämä
Tuolit - Ikea tämä
Aurinkotuolit - Ikea tämä
Pehmusteet - Ikea tämä
Sivupöytä - Ikea tämä
Sohva - Masku tämä
Kukkaruukut - Jysk tämä
Sementtijakkara Vann - Jysk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti