keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Kun Trump astui valtaan..

Muistan todennäköisesti koko loppuelämäni päivän, jolloin Trump astui valtaan. Tuona perjantaina lähdin töistä viikonlopun viettoon tavalliseen tapaan. Humps, hetkessä huomaan kaatuneeni työpaikan pihassa. Se tapahtui nopeasti, en ehtinyt reagoida. Ohut lumikerros, alla peilinkirkas jää. Yritän nousta ylös, huomaan etten pysty nousta. Oikeaan nilkkaan sattuu paljon. Mies on onneksi tulossa hakemaan töistä. Soitan hänelle, että kaaduin enkä pääse nousemaan ylös. Alkaa valjeta, että taitaakin olla hieman erilainen viikonloppu edessä. Hetkessä koko viikonlopun suunnitelmat brunssista vanhojen koulukavereiden kanssa sekä leffaan menemisestä toisen ystävän kanssa muuttuvat toisenlaiseksi. Röntgenin perusteella lääkäri toteaa nilkkani olevan murtunut, kahdesta eri kohdasta. Onneksi en lyönyt päätäni, vaikka melko pahasti kävi nytkin. En ole aiemmin kaatunut, mutta nyt kun kaaduin niin kerralla sitten kunnolla.

Magneettikuvauksen ja röntgenin perusteella päädyttiin nilkan kipsaukseen. Hetken aikaa oli pidettiin avoinna mahdollisuus leikkaukseen, mutta ortopedi oli sitä mieltä että nilkka paranisi kipsihoidollakin. Nilkka on näillä näkymin kuusi viikkoa kipsissä, saman verran on määrätty sairaslomaa töistä. Liikkumista avustavat kyynärsauvat. Viimeiset 1,5 viikkoa on kulunut pääasiassa tv:tä katsellen, lueskellen ja surffaillen. Huomaa kuinka arkipäiväiset asiat kuten suihkussa käynti tai ruoanlaitto muuttuvatkin yllättävän haastaviksi ja aikaa vieviksi. Onneksi tämä on vain väliaikaista. Varpaat muuttuvat helposti sinertäviksi mikäli jalka ei ole kohoasennossa. Suurin osa ajasta tuleekin vietettyä makuuasennossa.
Ai onko nilkka kipeä? Vaihtelee vähän päivänkin mukaan. Särkylääkkeet vievät hyvin kivun. Edessä on kuitenkin pitkä kuntoutusprosessi ja kipuiluja saattaa olla pitkään. Onneksi on ystävät ja perhe tukemassa. Tälläisen vastoinkäymisen jälkeen arvostaa terveyttä taas entistä enemmän.

Hyvää alkanutta helmikuuta!

5 kommenttia:

  1. Voi ei, mitä epäonnea! :c Itselläni murtui myös nilkka (myös kahdesta kohtaa) pari vuotta sitten, joten tiedän tunteen. Kauheinta oli ehkä juuri se, miten kaikki arjen tavalliset jutut muuttuivat niin vaikeiksi ja työläiksi tehdä...

    Mutta hei, tiesitkö, ettei kipsiä ole välttämättä tarpeen pitään kuin kolmisen viikkoa, minkä jälkeen sen tilalle voi hankkia ns. ortoosin? Sellaisen kenkää muistuttavan nilkkatuen. Sen kun saa otettua pois jalasta, niin pääsee peseytymään kunnolla ja rasvaamaan ihoa, verryttelemään nilkkaa mahdollisuuksien mukaan ja liikuttamaan toki myös jalkapöytää ja varpaita vapaammin, eikä sitä kipsatun raajan turpoamisongelmaakaan enää ole. Sen hankkiminen helpotti ainakin omalla kohdallani elämää huomattavasti. Kävelyäkin pääsi harjoittelemaan jo muistaakseni neljännen viikon kohdalla. Suosittelen!

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä voi suunnitelmat muuttua hetkessä. Huonoa tuuria kyllä. Juuri se avuttomuuden tunne on rankkaa, että ei pysty suoriutumaan monesta arkipäiväisistä asioista. Täytyy muistaa, että tämä on onneksi vain väliaikaista. Koko ajan parempaan päin, kun saa alkaa varaamaan enemmän painoa jalalle.

      Ortopedi ei kertonut minulle ortoosin mahdollisuudesta. Kiitos vinkistä! Kuulostaa kyllä hyvältä tuo ortoosi tähän kipsiin verrattuna. Viime käynnillä ortopedi kertoi, että kaksi viimeistä viikkoa saisin kävellä kipsin kanssa normaalisti ilman keppejä. Täytyypä ottaa ortoosi puheeksi seuraavalla lääkärikäynnillä kuun puolessavälissä. Odotan jo kovasti, että pääsen suihkuun ilman muovipussia jalassa!

      Poista
    2. Joo, piti vielä mainitsemani siitä ortoosista, että se pitää kai edelleen hankkia aina omaksi (sairaaloista ei saa lainaan), mutta ainakin omalla kohdallani vakuutusyhtiö korvasi sen kokonaan, eli ei tarvinnut maksaa siitä lystistä itse mitään. Hankintahinta oli kuitenkin jotain 100-200 euron väliltä muistaakseni.

      Poista
  2. Moikka! Milloin saat kipsin pois jalasta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kipsi otettiin pois kaksi viikkoa sitten. :) Kirjoitin juuri postauksen nilkan kuulumisista.

      Poista