torstai 8. joulukuuta 2016

Pikkujoulutunnelmia

Tällä viikolla vietän monia pikkujouluja. Itsenäisyyspäivänä kokoonnuimme meille appivanhempieni ja miehen veljen perheen kanssa. Tulipahan herkuteltua niin, että napa paukkui. Vielä olisi piparikinuskijuustokakkua jääkaapissa..  Huomenna on vuorossa työpaikkani pikkujoulut ja lauantaina puolestaan vietän pikkujouluja ystävieni kanssa. Kiva loppuviikko siis edessä! 

Itsenäisyyspäivän kattaus oli  yksinkertaisuudessaan melko perinteisen jouluinen punaisine servietteineen, säihkyvine tabletteineen ja kynttilöineen. Nämä ihanat hopeiset tabletit löysin Vantaan Flamingossa sijaitsevasta sisustuskaupasta nimeltä OutletTukku. Mikäli on asiaa Flamingoon niin suosittelen piipahtamaan kyseisessä sisustuskaupassa. Liikkeessä on nopeasti vaihtuva valikoima ja usein hyviä tarjouksia. 

Vietämme joulun pyhät sukulaisten luona, mutta minusta on silti kiva laittaa kotia jouluiseksi. Niinpä kotiin on taas ilmestynyt hieman lisää joulukoristeita. Joulukuusi on vielä hankkimatta. Enää reilut kaksi viikkoa niin on joulu! 
Leppoisaa torstai-illan jatkoa !

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pulleat piparit

Hyvää toista adventtia! Jouluvalmistelut ovat itselläni jo kovassa vauhdissa. Kaikki joululahjat on ostettu ja paketoitu, joulukortit lähetetty ja piparit leivottu. Onpa muutamat joulutortutkin jo paistettu. Itselleni ainoa oikea piparien resepti on peräisin äidiltäni. Koko lapsuuteni ajan hän on leiponut pipareita tällä reseptillä.

Pulleat piparit

-2 kananmunaa
-4,5dl sokeria
-3dl perunajauhohja
-6tl kardemummaa
-400g voita
-3/4dl siirappia
-3tl soodaa
-9dl vehnäjauhoja

1. Paloittele huoneenlämpöinen voi kulhoon ja mittaa joukkoon sokeri.
2. Kuumenna siirappi kiehuvaksi ja kaada se voin ja sokerin joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää joukkoon munat.
4. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan  vähitellen. Voit sekoittaa taikinaa aluksi puulastalla ja lopuksi kädellä. Yleiskonettakin voi käyttää.
5. Muotoile taikina litteäksi palaksi ja kääri kelmuun.
6. Anna piparitaikinan kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään.
7. Ota taikinasta pala ja kauli jauhotetulla pinnalla ohut levy ja paina muoteilla kuvioita. Nosta piparit esimerkiksi paistinlastan avulla pellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 7 minuuttia, kunnes piparit ovat saaneet hieman väriä.

Mukavaa joulun odotusta!

perjantai 25. marraskuuta 2016

Black Friday on täällä !

Black Friday eli musta perjantai on jenkeistä Suomeen rantautunut joulusesongin avauspäivä, jolloin kaupat notkuvat toinen toistaan houkuttelevampia tarjouksia. Sähköposti onkin eilisestä alkaen täyttynyt erilaisista tarjouksista.

Oman löytöni tein Scandinavian Design Centeristä, josta tilasin pitkään himoitsemani valkoisen String Pocket -hyllyn. Olen jo pidempään ihaillut kyseistä hyllyä, mutta en ole malttanut ostaa sitä. String Pocketissa on mielestäni sitä jotain. Hylly on ajaton, joten se tulee varmasti viihtymään kodissamme pitkään. Scandinavian Design Centerissä kaikki tuotteet tänään -15%, jolloin String Pocketille jäi hintaa 108 euroa.  Mieheni on viettämässä työpaikan pikkujouluja, joten mulla on aikaa koko ilta rauhassa surffailla. Saas nähdä lähteekö tilaukseen vielä jotain muutakin!  

Kokosin vielä muutamat suosikkini Black Fridayn tarjouksista: 

Matkat: 
Norwegian: alennuskoodilla BLACKFRIDAY16 saa 30% alennuksen Euroopan lentojen ja 20% alennuksen kaukolentojen verottomasta nettohinnasta keskiyöhön saakka. Matkustusaika: 1.-15.12.2016 ja 10.1.-25.3.2017.

Eckerö Line:  päivä Tallinnassa tai miniristeily, 1 euro/hlö. Tarjous on varattavissa vain perjantaina 25.11.2016. Voimassa joka päivä matkustusajalla 25.11.2016-31.1.2017.

Sokos hotels: hotelliyö kahdelle tammikuussa alk. 50 euroa/huone (edellyttää S-etukorttia). Tarjous on voimassa 25.11.2016 klo 8.00-23.59. Voimassa ympäri Suomen esimerkiksi Break Sokos Hotel Flamingossa ja Break Sokos Hotel Edenissä.

Sisustus:
Desenio: 40% alennusta julisteista, kun ostaa vähintään 60 eurolla 28.11.2016 mennessä.

Scandinavian Design Center: kaikki tuotteet -15%, ilmaiset toimituskulut yli 99 euron tilauksissa.

Vepsäläinen: Kartell Masters tuoli 159 euroa (ovh 194euroa)

Muut:
XXL: kaikki Adidas tuotteet -40%, myös muita tarjouksia.

Adlibris: kaikki tuotteet -20% koodilla BF2016FI


Mukavia shoppailuhetkiä ja rentouttavaa viikonloppua!

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

DIY suklaakuusi

Näyttävä ja herkullinen joulukoriste syntyy käden käänteessä vähän kokemattomaltakin askartelijalta. Sellofaaniin kääritty suklaakuusi on mielestäni oiva lahjaidea esimerkiksi päiväkodin hoitajille, ystävälle tai työkaverille. 

Tarvitset:
-styrox-kartion
-kuumaliimapyssyn + kuumaliimaa TAI nuppineuloja
-mieluisia suklaakarkkeja
-satiininauhaa ja helminauhaa koristeeksi

Aloita karkkien liimaaminen styrox-kartion alareunasta. Liimaa karkkeja vieretysten yksi kerrallaan. Laita kuumaliima karkin kääreen päähän ja paina karkki styrox-kartiota vasten. Varo näppejäsi, kun askartelet kuumaliiman kanssa! Karkit voi kiinnittää myös nuppineuloilla. Etene yksi kierros kerrallaan kohti kartion kärkeä. Lopuksi voit koristella karkkikuusta tekemällä kuusen latvaan koristeen esimerkiksi satiininauhasta. Tähän kuuseen lisäsin helminauhaa ja lumihiutaletarroja koristeeksi. 
Makoisaa joulun odotusta! 

lauantai 19. marraskuuta 2016

Joulu hiipii kotiin

Viime viikolla joulu alkoi pikkuhiljaa hiipiä kotiimme, kun laitoin ensimmäiset joulukoristeet esille. Itse tykkään laittaa jouluiset koristeet melko ajoissa esille, mutta pois ne lähtevät viimeistään loppiaisena. Erityisesti tunnelmavalot lisääntyvät kodissamme pimeään vuodenaikaan, enkä itse miellä valoja ainoastaan jouluvaloiksi vaan enemmänkin kaamosvaloiksi. Joulun aikaan pyrin tuomaan kotiin lämpöistä ja kodikasta tunnelmaa esimerkiksi tekstiilien ja kynttilöiden muodossa. Meidän joulu on sekoitus klassisia värejä; valkoista, harmaata ja punaista. Joulu onkin mieluisaa aikaa myös sisustamisen suhteen, vaikkakaan liikaa koristeita en halua itselleni haalia säilöttäväksi. Silti joka vuosi tekee mieli jotain uutta ja tänä vuonna edessä taitaa olla ulkovalojen ostamista.
Olohuoneen ikkunoita koristavat Prismasta ostetut isot House-valokranssit. Ihastuin kransseihin heti ne nähtyäni, eikä ostos ole harmittanut. Uskonkin, että ajattomat valot miellyttävät vuodesta toiseen. Näistä valoista ei synny liian jouluista fiilistä, joten niitä voi mielestäni pitää ikkunassa vaikka lokakuulta helmikuulle. 
Uusin hankinta on iso maljakko, jonka täytin hopean ja punaisen värisillä joulupalloilla sekä led-valoilla. Maljakkoon mahtuu kuutisenkymmentä palloa ja joulun jälkeen löytyy maljakolle varmasti muutakin käyttöä taas ennen seuraavaa joulua. 
                                                           Miltäs teidän joulu näyttää? 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Vierashuoneen sisustamista

Oletko ollut tilanteessa, jossa olet tehnyt jotain muutoksia sisustuksen suhteen ja lumipallo on lähtenyt vyörymään ja yhtäkkiä huomaat muuttavasi yhtä sun toista kodissasi? Jonkinlainen lumipalloefekti kävi vierashuoneen suhteen, sillä maalattuamme yhden seinistä basaltinharmaaksi iski sisustusvimma kunnolla ja huoneeseen tuotiin uutta ilmettä myös muilla tavoin.
Muutos alkoi vierailulla K-raudassa. Siellä bongattu Cello-merkkinen tripod lattiavalaisin oli rakkautta ensisilmäyksellä. Samalla reissulla kotiutettiin lattiavalaisimeen sopiva kattovalaisin ja vanha tylsä plafondi sai poistua uuden valaisimen tieltä. Uudet ajattomat valaisimet raikastivat huoneen ilmettä ja sopisivat jatkossa vaikka muihinkin huoneisiin. Olin jo jonkin aikaa ihaillut Askon mustaa Elsa rahia ja nyt päätimme ostaa sen vierashuoneeseen. Rahi on helppo siirtää tarvittaessa myös olohuoneeseen lisäistuimeksi.
Vierassänky suorastaan huusi lisää sisustustyynyjä ja apua tilanteeseen toi H&M:n home-osasto. Kaipasin huoneeseen myös isompaa mattoa ja niinpä lopulta Ikeasta kotiutettiin harmaa hovslund matto. Suurempi matto muuttikin huoneen ilmettä paljon parempaan suuntaan. Edellinen matto ei mielestäni istunut huoneen muuhun ilmeeseen. 
Efektiseinän vastainen täysin valkoinen seinä tuntui tyhjältä ja kylmältä. Huonekaluton ja ehjä seinä tekivät huoneeseen keskeneräisen vaikutelman.  Päädyin ostamaan kahden eri pituiset valkoiset tauluhyllyt seinälle. Tauluhyllyt ovat 12cm syviä, joten valokuvien lisäksi niihin sopii myös jotain muuta pientä sisustustavaraa kuten kukkia tai tuikkukippoja. Vielä pitäisi tehdä valinta mitkä kuvat laitetaan kehyksiin. Pääsivätpä ensimmäiset tontutkin hyllyille. Joulu alkaa pikkuhiljaa hiipimään kotiin..

 Niinkin pieni asia kuin tauluhyllyt voivat tehdä tunteen, että nyt huone on valmis. Tai ainakin valmiimpi. Olen todennut, että sisustus ei ikinä voi olla valmis eikä sen tarvitsekaan. Ja ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi keksin.  Leppoisaa isänpäivän illan jatkoa kaikille ! 

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kinuskillan brunssi Kellokoskella

Reilu viikko sitten lauantaina herkuttelimme Kellokoskella sijaitsevan kahvila Kinuskillan brunssilla. Olin kuullut Kinuskillasta kehuja muutamalta ystävältäni, enkä suotta. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka kyseessä! Kellokosken vanhan ruukin alueella sijaitseva kahvilan miljöö on kaunis ja tunnelmallinen.

Brunssin alkupalapöytä sisälsi erilaisia tuoreita leipiä, levitteitä sekä maukkaita salaatteja ja kasviksia. Lämpimänä ruokana tarjolla oli  muun muassa pulled pork-pitaleipiä, lihapullia ja bataattilohkoja. Jälkkäriksi nautin hedelmien lisäksi kanelipannukakkuja kermavaahdon ja suklaakastikkeen kera. Namskis!  Arkisin Kinuskilla tarjoaa lounasta klo 10-14 sekä sunnuntaisin krepsejä suolaisilla ja makeilla täytteillä. Täytyy ehdottomasti joskus käydä testaamassa myös paikan krepsit. Myös kahvilan tiskillä olleet juustokakut näyttivät varsin houkuttelevilta.


Brunssin hinta-laatusuhde on kohdallaan, hinta aikuiselta 19,90 euroa ja alle 5-vuotias ruokailee aikuisen seurassa ilmaiseksi. Yksi parhaimmista brunsseista mitä on tullut nähtyä. Ja niitä on aika monta.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Matkahaaveita: USA road trip 2017

Vaikka niin mukavaa on ulkona paukkuva pakkanen ja valkea maa, niin kivaa on haaveilla myös ensi kesästä. Haaveissa on jo useamman vuoden ajan ollut toteuttaa road trip Amerikan halki. Onhan se klassikko, joka täytyy kokea ainakin kerran elämässä. Kesän New Yorkin matkan jälkeen aloimme mieheni kanssa toden teolla suunnittelemaan road tripin reittiä ja laatimaan matkabudjettia. Nyt suunnitteilla on noin neljän viikon reissu ensi kesälomalle. Suunnitelmissa on lentää Miamiin, josta matka jatkuu ensimmäisenä Key Westiin. Key Westistä matka taittuu läpi USA:n kohti Grand Canyonia ja Las Vegasia, Kuolemanlaakson ja Yosemiten kansallispuiston kautta lopulta päättyen Los Angelesiin. Matkasuunnitelma tarkentuu varmasti, kun lomamme tarkka ajankohta ja lentojen päivämäärät selviävät. Kesäloman ajankohta varmistuu vasta ensi vuoden puolella. Nyt voi siis rauhassa suunnitella ja varaukset tehdä vasta kun loman tarkka ajankohta on varmaa.
Ajatuksissa on, että ensimmäiset ja viimeiset majoituspaikat varataan etukäteen jo Suomessa. Road tripillä pitää tietysti olla myös vapautta toteuttaa hetken päähänpistoja. Ajattelimmekin, että pitkällä "suoralla" Key Westistä Grand Canyonille majoituksen voi varata paikan päällä. Uskoisin, että on helpompi pysyä aikataulussa, kun on jokin määränpää, jossa pitää olla tiettynä päivänä.
Paljon riittää suunniteltavaa ja mietittävää ennen kuin tästä oikeasti tulee totta!  
 Onko sulla antaa jotain vinkkejä road trippiä varten?

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Fazer vierailukeskus Vantaalla

Lokakuussa Vantaan Vaaralassa avattiin uusi Fazerin vierailukeskus. Vierailukeskuksessa järjestetään yksityishenkilöille näyttelykierroksia sekä isommille ryhmille erilaisia tapahtumia. Keskuksessa on mahdollisuus järjestää esimerkiksi lasten synttäreitä tai vaikkapa tyhy-päiviä suklaatastingin ja näyttelykierroksen muodossa. Kouluryhmille näyttelykierros on maksuton! Keskuksessa on myös kaikille avoimet Fazer Café sekä myymälä.

Melkoisena herkkusuuna olin kiinnostunut käymään vierailukeskuksessa heti ensimmäisten joukossa. Osallistuin noin tunnin pituiselle näyttelykierrokselle, jossa tutustuttiin oppaan johdolla Fazerin historiaan ja toimintaan. Pelkäksi oppaan puheen kuunteluksi kierros ei mennyt vaan kierrokseen kuului myös paljon toiminnallisia elementtejä. Tilat olivat avarat ja esteettömät, joten esimerkiksi lastenrattailla tai pyörätuolilla liikkuminen olisi ollut varsin vaivatonta.
Näyttelykierroksen lopussa vierailijoita odotti karkkimetsä, jossa sai herkutella suklaalla ja lakritsilla niin paljon kuin jaksoi. Mukaan nameja ei saanut karkkimetsästä ottaa. Tämä osuus onkin varmasti monen lapsen unelma ja ylivoimainen suosikki koko kierroksella.
Sisäänpääsy näyttelykierrokselle maksaa etukäteen netistä ostettuna 14,50 euroa aikuiselta ja 9,50 euroa 7-17-vuotiaalta lapselta. Alle 7-vuotiaalle kierros on ilmainen. Paikan päältä ostettuna liput tulevat edullisemmiksi, 12 euroa aikuiselta ja 8 euroa lapselta. Tällä kertaa kierros oli ainakin kuitenkin täynnä jo pari päivää etukäteen, joten olisimme joutuneet jättää kierroksen toiseen kertaan mikäli emme olisi ostaneet lippuja ajoissa. Lipun hintaan kuuluu kierroksen lopuksi saatava Fazer-tuotekassi, joka sisälsi tällä kertaa leipää, keksipaketin, karkkipussin, purkkaa, suklaakarpaloita ja puurohiutaleita. Varsin kohtuuhintainen elämys siis kyseessä!

Vierailukeskuksen myymälässä on laaja valikoima makeisia, keksejä ja leipää. Myymälässä on myös vaihtuva valikoima 2.laadun tuotteita, eli herkkuja joissa on pieniä virheitä jonka vuoksi niitä ei voida myydä täydellä hinnalla. Esimerkiksi 500 gramman karkkisekoituksen hinta oli 2,50 euroa ja joitain 400 gramman karkkipusseja myytiin 1,50 eurolla.
Voin lämpimästi suositella Fazerin vierailukeskusta kaikille herkkusuille! Nyt meillä ainakin riittää herkkuja kotonakin pitkäksi aikaa.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Intialainen kormakana

Viikonloppuna keittiössämme valmistui taas intialaista ruokaa, tällä kertaa kormakanaa. Samalla tuli todettua, että tätä mietoa kermaista kanaa tulee valmistettua aivan liian harvoin. Meidän tekemistä monista muista intialaisista ruuista poiketen kormakana valmistuu nopeasti ilman pitkää marinointiaikaa. Kormakana sopiikin hyvin vaikka arki-illan pöperöksi.
Kormakana 

Ainekset:
-1 rkl öljyä (sipulin paistamiseen)
-1 sipuli, rouheasti paloiteltuna
-3,5 dl luonnonjogurttia
-2 dl ruokakermaa
-25 g voita
-1tl suolaa
-1 tl kurkumaa
-2 tl chilijauhetta
-3 valkosipulinkynttä
-3 rkl mantelirouhetta
-4 maustamatonta kanan rintafilettä

Ohje:
1.Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2.Paista sipulia pannulla viitisen minuuttia, kunnes se pehmenee. Laita paistos sitten blenderiin jogurtin, ruokakerman, voin, suolan, kurkuman, chilin, valkosipulin ja mantelien kera ja sekoita ainekset tasaiseksi tahnaksi.
3. Pilko kanafileet sopiviksi suupaloiksi.  Asettele palaset uunivuoalle ja kaada blenderissä tehty kastike tasaisesti kanojen päälle.
4. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes kanat ovat kypsiä.

Mikäli aikaa on runsaasti, kanan voi antaa marinoitua kastikkeessa pari tuntia ennen kuin laittaa vuoan uuniin.  Tarjoile riisin ja naan-leivän kanssa.
Aiemmin jakamiani intialaisen ruuan reseptejä:
Butter chicken
Kanaa tikka masala
Naan-leipä

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Ravintola Ondan brunssi Helsingissä

Mieheni synttäreiden kunniaksi kävimme eilen Perulaisella brunssilla ravintola Ondassa Helsingin Kalliossa. Brunssin lisäksi Onda tarjoaa arkisin lounasta sekä ala carte-listan herkkuja. Aina silloin tällöin brunssi on mukava piristys viikonloppuun ja tällä kertaa päädyimme Ondaan sen saamien positiivisten arvosteluiden vuoksi.

Brunssin buffetpöytä täyttyi pääasiassa kasvispainotteisista ruuista, erilaisista salaateista, kastikkeista ja tuoreesta leivästä. Leipä nousikin koko brunssin omaksi suosikikseni. Muutama lämmin ruokakin oli tarjolla; kanankoipia, linssejä ja bataattia. Jälkkäriksi oli tällä kertaa browniet ja riisivanukasta. Liharuokien ystävälle en lähtisi brunssia suosittelemaan sen kasvispainoitteisuuden vuoksi. Ruoka oli maittavaa ja mahan sai liiankin täyteen, mutta olisin itse kaivannut hieman enemmän vaihtelevuutta makumaailmaan.

Brunssi kustantaa aikuiselta 18 euroa tai smoothien kanssa 21 euroa. Lasillisen kuohuvaa kanssa brunssista saa pulittaa 22 euroa per henkilö. Kohtuuhintainen paikka siis kyseessä. Olimme tehneet etukäteen pöytävärauksen ensimmäiseen kattaukseen, mutta tällä kertaa brunssille olisi päässyt ilmankin varausta.

Mikä on sun lemppari brunssipaikka? 
Hyvää alkavaa viikkoa !