tiistai 27. helmikuuta 2018

Hurmaava Key West

Haluan palata Floridaan vielä muutaman postauksen verran. Yhdysvaltojen mantereen eteläisin paikka on Key West, josta on vain 90 mailia Kuubaan. Key West onkin tietyllä tapaa sekoitus Amerikkaa ja Karibian saaria. Key Westiin ajaa Miamista noin neljä tuntia Overseas Highwaytä pitkin. Key West on tunnettu Key Lime Pie:sta, värikkäistä puutaloistaan sekä kukoista. Kukkoja tepasteli Key Westissä joka kulmalla. Mikään autoilijan paratiisi Key West ei ollut, sillä parkkipaikkoja oli hyvin rajallinen määrä. Hotellimme sijaitsi melko keskeisellä paikalla lähellä pääkatua Duval Streetiä ja auto ei liikahtanutkaan parkista tulon jälkeen ennen lähtöpäivää.  

Yksi päivä kului merellä purjehdus, melomis- ja snorklausretkellä. Snorklatessa ihastelimme muun muassa barracudia, hummereita, kilpikonnia. Retken ostimme danger charters-matkanjärjestäjän kautta.

Key Westin ehkä tunnetuin nähtävyys on Southermost Point-patsas, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Yhdysvaltojen mantereen eteläisimmässä kohdassa. Saimme tovin jonottaa, että pääsimme ottamaan kuvaa patsaasta. Pienen jonotuksen jälkeen olimme hiestä märkinä ja pelastus oli patsaan vieressä sijaitseva jäähilejuoma-koju. 




Key West ei ole mikään halvin kohde. Osa tekeekin vain päiväretken Key Westiin. Itse suosittelen viettämään vähintään yhden yön perillä. Päiväretken tekeminen esimerkiksi Miamista Key Westiin menee helposti lähinnä autossa istumiseen. Me päädyimme viettämään kaksi yötä, joka oli meille sopiva aika. 

perjantai 23. helmikuuta 2018

Rämeajelu Evergladesin kansallispuistossa

Yksi mieleenpainuvimmasta kokemuksista Floridan matkalta oli rämeajelu Evergladesin kansallispuistossa. Voi sitä ihanaa tuulenvirettä aurinkoisena päivänä! Everglades on siis Floridassa sijaitseva rämealue, jossa sijaitsee Evergladesin kanssallispuisto. Kansallispuisto kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon ja siellä voit törmätä muun muassa alligaattoreita sekä vesilintuja. Evergladesin alueella rämeajeluita tarjoaa lukuisat yrittäjät. Valitsimme Tripadvisorissa hyvät arvostelut saaneen Wooten's Everglades Airboat Tour:in. Noin puoli tuntia kestänyt ajelu maksoi 32,50USD /henkilö. Samalla lipulla olisi päässyt katsomaan myös alligaattoriesityksen. Rämeajelu oli todella hauska tapa tutustua Evergladesiin. Suosittelen, jos eksyt tuonne päin. Mikäli ei ole kovin kiinnostunut Evergladesista, niin rämeajelu onnistuu päiväretkenäkin esimerkiksi Miamista tai Naplesista.
Wootens'ille ei tarvitse tehdä etukäteisvarausta. Sen kun menee paikalle ja ostaa liput. Me jouduimme odottelemaan noin 15 minuuttia ennen seuraavan paatin lähtöä. Odotellessa pohdimme, että näemmeköhän yhtään alligaattoria. Ei mennyt kauaakaan, kun bongasimme jo ensimmäiset alligaattorit ennen ajelun alkua. 

Evergladesin halki kulkevalla Tamiami Trail 41-tiellä sijaitsee muuten Yhdysvaltojen pienin postitoimisto. Olisimme lähettäneet postikortit Suomeen, mutta se sattui ohi ajaessamme olemaan juuri suljettuna. Enää kolme viikkoa seuraavaan jenkkireissuun! 

Hyvää viikonloppua! 

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Ihana Naples!

Vietimme kolme yötä Floridan roadtripillämme ihanassa Naplesin kaupungissa. Naples on noin 22 000 asukkaan kaupunki Floridan länsirannikolla. Vauhdikkaan Orlandon jälkeen kolme yötä oli juuri sopiva aika Naplesissa vierailuun. Kun Orlandossa ei juurikaan päässyt liikkumaan kävellen, oli Naplesissa se mahdollista. 
Kävimme Naplesissa 1,5 tunnin double sunshine risteilyllä, joka oli mukava tapa viettää aurinkoista päivää. Risteilyllä pääsimme ihastelemaan delfiinejä useampaan kertaan sekä näkemään miljoona-asuntoja sekä hulppeita jahteja. Risteilyn oppaan mukaan kalleimpien lukaalien hinnat tuolla ovat noin 90 miljoonaa dollaria. 
Miljonääriasukkaiden lisäksi Naples tunnetaan pitkästä hiekkarannastaan sekä Naples Pier:istä. Rannalla voi ihastella kaunista auringonlaskua ja hyvällä tuurilla laiturilta bongaa delfiinejä ja pelikaaneja.

Naples oli erittäin hurmaava, idyllinen pieni kaupunki. Käymisen arvoinen paikka ehdottomasti!

maanantai 19. helmikuuta 2018

California here we come!

Maaliskuussa matkamme käy kohti Yhdysvaltoja ja tarkemmin Kaliforniaa.  Lennämme Los Angelesiin, jossa vietämme kuusi yötä. Los Angelesista ajamme Death Valleyn kansallispuistoon kahdeksi yöksi, jonka jälkeen suuntaamme Yosemiten kansallispuistoon kolmeksi yöksi.  Loppuloman vietämme San Franciscossa, josta on lento Suomeen. Kaiken kaikkiaan olemme siis reissussa kaksi viikkoa. Suunnitteilla on muun muassa vierailu Disneylandiin, shoppailua,  patikointia Yosemitessa, Alcatrazin vankilasaari sekä ihan vaan rannalla ja uima-altaalla löhöilyä.

Tällaisen matkan suunnittelu vaatii tiukkaa rajanvetoa sen suhteen mitä yhdellä reissulla ehtii nähdä. Itse pidän matkustelussa siitä, että kerkeää hiukan asettua aloilleen ja nähdä paremmin niitä paikkoja, joihin menee. Esimerkiksi Death Valleystä olisi houkuttelevan lyhyt ajomatka Las Vegasiin (noin 2h), mutta taidamme jättää Vegasin toiseen kertaan. Vegasin suunnalla on kuitenkin sitten taas lisää kohteita, joita haluaisin joskus nähdä.
Toinen päätettävä asia oli, että lähdemmekö ajamaan rannikkoa pitkin kuuluisaa 1-tietä San Franciscoon vai käymmekö tällä kertaa mielummin tutustumassa kansallispuistoihin. Yksi vaihtoehto olisi ollut ajaa 1-tietä takaisin Los Angelesiin, mutta loman puutteen vuoksi päädyimme ostamaan menolipun Los Angelesiin ja paluun San Franciscosta. 

Loman odotus alkaa käydä jo aika kovaksi. Onneksi matkan suunnittelu ja odottelu on lähes yhtä kivaa kuin itse matkalla olo! 

lauantai 17. helmikuuta 2018

Outlet shoppailua Orlandossa

Itselleni yksi jenkkireissujen kohokohdista on outleteissa shoppailu. Orlandossa on useita outlet-ostoskeskuksia, joista me kävimme kahdessa: Orlando International Premium Outlet sekä Orlando Premium Outlets - Vineland Avenue. Nämä outletit sijaitsevat noin 25 minuutin ajomatkan päässä toisistaan. Molemmat outlet-kylät olivat niin sanottuja ulko-ostoskeskuksia. Onneksi jokaisessa liikkeessä on tehokas ilmastointi! International Premium Outlet on Vinelandia hieman isompi, mutta molemmissa oli hyvin samankaltaiset valikoimat.  Valikoimaa löytyy varmasti moneen makuun. Tommy Hifiger , GUESS , Converse , Michael Kors , Calvin Klein vain muutamia liikkeitä mainitakseni. 

Molemmissa outleteissa on ilmainen pysäköinti, joka tosin täyttyy nopeasti aamuisin. Iltapäivisin parkkipaikkaa voi joutua odottelemaan. Tällaisena himoshoppailijana shoppailuun kului helposti pari päivää. Mustangin takakontti oli shoppailupäivien jälkeen täpötäysi! Aivan kaikki ei tosin ollut itselleni, vaan myös mies shoppaili innokkaana. Maltillisemmalle shoppailijalle riittää varmasti yksikin päivä.  

Outleteissa on ravintola-alue eli "food court", jossa on useita pikaruokapaikkoja. Suosittelen kokeilemaan ainakin Five Guys-hamppariketjua! Ilmainen WIFI löytyy useimmista liikkeistä. 
 Entäpä ne hinnat? Itse ostin muun muassa Guessin farkkuja 29 dollarilla ja  t-paitoja noin 15 dollarilla. Guessin laukut maksoivat 40-50 dollarin luokkaa, lompakot 15-20 dollaria. Michael Korsin laukuista pulitin noin 80 dollaria kappale.  Appiukolle löytyi lahjaksi 14 dollarilla Michael Korsin t-paita. Levikset olisivat kustantaneet 39 dollaria. Liittymällä outletin VIP-klubiin netissä saa infopisteestä shopping pass:in, jolla saa lisäalennusta monista liikkeistä. Lisäalennus oli suunnilleen 10%-20%  yli 100 dollarin ostoksesta. Ilman ekstra-aleakin olivat alennukset tuntuvat Suomen hintoihin verrattuna.

Seuraavaa Amerikan matkaa odotellessa! 

tiistai 13. helmikuuta 2018

Universal Studios Orlando kokemuksia

Vietimme kaiken kaikkiaan kuusi yötä Orlandossa, joista yksi kokonainen päivä meni Universal Studiosilla. Universal Studios Orlando rakentuu kahdesta vierekkäin olevasta puistosta: Universal Studios ja Islands of Adventure. Me kävimme näistä vain ensimmäisessä. Puistoihin on mahdollista ostaa myös park to park-lipun, jolla voi käydä saman päivän aikana molemmissa puistoissa. Meille ainakin riitti yhdessä puistossa riittävästi yhdelle päivälle. Lisäksi puistojen ulkopuolella on Universal Citywalk, jossa on paljon ravintoloita ja kauppoja. 

  Suosittelen ajoittamaan puistoon menon siten, että on parkkipaikalla 45-60min ennen puiston aukeamista. Ennen puistoon pääsyä on jonkin verran kävelyä ja turvatarkastus. Aikainen lintu palkitaan lyhyillä jonoilla, kun pääsee puistoon ensimmäisten joukossa sisään. Elokuisena arkipäivänä jonotusajat olivat 30 minuutista ylöspäin. Joissain laitteissa on single rider-mahdollisuus, jolloin jonotusajat olivat huomattavasti lyhyemmät. Single rider-jono tarkoittaa siis sitä, että laitteiseen jäävät yksittäiset paikat täytetään jonossa olijoilla, jolloin laite ajetaan aina täytenä. Laitteiden täyttäminen oli mielestäni muutoinkin hyvin organisoitua. Single rider-vaihtoehto sopii siis loistavasti sellaisille, joille ei ole niin väliä kenen vieressä laitteessa istuu. Jonotusajan saa siinäkin vaihtoehdossa kuitenkin olla yhdessä matkaseurueen kanssa. Itse pohdin etukäteen tavaroiden säilytystä puistossa. Joihinkin laitteisiin saa viedä jopa repun. Muiden laitteiden edessä on sormenjälkitunnistuksella toimivat lukolliset kaapit.  

 Meillä kului puistossa lähes koko päivä. Puiston laitteissa oli hyödynnetty  muun muassa 3D/4D-tekniikoita todella taitavasti. Omia suosikkilaitteitani olivat Despicable Me: Minion Mayhem ja Transformers. Laitteiden lisäksi puistossa on erilaisia parinkymmenen minuutin esityksiä, kuten Pelkokerroin. Puiston vierailijat voivat hakea kisaamaan saman päivän Pelkokertoimeen.  

Suosittelen ostamaan Simpsonit-alueelta Big Pink-nimisen jättidonitsin. Ei jaksettu syödä donitsia edes kahdestaan, vaikka niin hyvää se olikin. Donitsin hinta oli noin 5USD. Harry Potter-alueella puolestaan suosittelen maistamaan Butterbeer-juomaa (muistutaa creme sodaa). Samoin kannattaa harkita coca cola freestyle juomakupin ostamista. Kuppia sai täyttää automaateissa niin paljon kuin päivän aikana halusi ja kupin saa itselleen muistoksi. Noin 12USD pulittamalla saa nautiskella yli 100 erilaista limusta, mehusta ja jääkylmästä vedestä. Kupin saa täytettyä automaatilla kymmenen minuutin välein. Veden kanssa ei ole mitään rajoituksia. Voin kertoa, että ainakin meillä kyseinen kuppi haukkui hintanssa tuossa 32 asteen helteessä!

Suosittelen lataamaan ilmaisen Universal Studios sovelluksen kännykkään. Sovelluksesta näkee muun muassa puiston kartan, laitteiden reaaliaikaiset jonotusajat ja esitysten kellonajat. Koko puiston alueella on ilmainen WIFI.
Kaiken kaikkiaan Universal Studios on visuaalisesti näyttävä ja kalliista lipusta huolimatta myös tämä kokemus oli joka dollarin veroinen! Voin suositella puistoa kaiken ikäisilla. 

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

DisneyWorld Magic Kingdom Florida

Elämä on täyttynyt töistä ja opinnoista, joiden vuoksi bloggaaminen on jäänyt tauolle. Pitkän tauon jälkeen innostus bloggaamista kohtaan on taas kasvanut. Kerroin jo viime keväänä tulevasta Floridan road tripistä. Olimme elokuussa lähes kolme viikkoa kiertämässä Floridaa. Yksi mieleenpainunut kokemus oli Orlandon DisneyWorld. Ennen reissuamme etsin itse paljon vinkkejä Disneylle menoa varten ja tässä postauksessa jaan omat vinkkini teille.

Orlandon DisneyWorld muodostuu kuudesta teemapuistosta, joista me vierailimme yhdessä, ehkä kaikista klassisimmassa eli Magic Kingdom-teemapuistossa. Vietimme puistossa koko päivän aamusta iltaan. Vaikka liput olivat kalliit oli käynti koko sen rahan arvoinen! Niin huikea puisto oli. Itselleni mieluisimpia laitteita olivat Pirates of the Carribean, Big Thunder Mountain Railroad ja Splash Mountain. Laitteiden lisäksi puistossa on joka päivä hahmoparaati sekä ennen sulkeutumista noin puoli tuntia kestävä ilotulitus. 


   
Vinkit DisneyWorldiin

1. Osta liput etukäteen
Ostamalla liput etukäteen netistä saat ne edullisemmin kuin paikan päältä. Ostamalla liput etukäteen välttyy yhdeltä jonolta.

2. Mene puistoon heti kun se aukeaa!
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että parkkipaikalla on oltava tuntia ennen puiston aukeamista. Valtavalta parkkipaikalta ihmiset kuljetetaan puistoihin joko monorail-junalla tai lautalla. Ennen puistoon pääsyä on myös turvatarkastus.  Puiston aukeamisen jälkeen ensimmäiset tunnit olivat myös ne kaikista parhaat. Puistossa oli silloin erityisen maaginen tunnelma, kun siellä ei vielä ollut niin paljoa väkeä. Myös odotusajat laitteisiin olivat ensimmäisen kahden tunnin ajan inhimilliset. (10-20min odotusajat)

3. Hanki DisneyWorld sovellus kännykkään
Ilmaisella sovelluksella voit muun muassa tarkkailla reaaliaikaisesti eri laitteiden jonotusaikoja, tehdä FastPass varauksia ja niin edelleen. Tästä päästäänkin seuraavaan vinkkiin.

4. Hyödynnä FastPass
Sitä ei voi liikaa korostaa kuinka hyödyllinen FastPass ominaisuus on. DisneyWorld sovelluksella pystyy tekemään 60 päivää ennen vierailua kolmeen eri laitteeseen varaukset. Disneyn hotelleissa yöpyvät voivat tehdä varaukset jo 90 päivää etukäteen. Sovellus antaa aikaikkunan, jolloin laitteeseen pääsee ilman jonotusta. Käytettyäsi ensimmäisen FastPass varauksen voit tehdä seuraavan ja sen jälkeen taas seuraavan. FastPass toiminnon avulla pääsimme käymään kaikissa laitteissa, joihin halusimmekin päästä. Ja vielä vähän enemmänkin!

5. Suunnittele etukäteen
Suosittelen suunnittelemaan vierailun Disneyllä hyvissä ajoin etukäteen. Teimme esimerkiksi ravintolavaraukset 60 päivää etukäteen. Jos haluaa jotain muuta kuin pikaruokaa, niin suosittelen olemaan ajoissa liikkeellä. Muutoin voi jäädä ilman tai voi joutua odottelemaan pitkään vapaata pöytää. Voin lämpimästi suositella Liberty Tree Tavernia päivällisravintolaksi.


Kylläpä tuli haikea fiilis näitä matkakuvia katsellessa. Lupaan pian jakaa lisää matkakokemuksia Floridasta. Mukavaa alkavaa viikkoa!