keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Marie Kondo - Siivouksen elämänmullistava taika

Sain joululahjaksi toivomani Marie Kondon siivouksen elämänmullistava taika-kirjan. Joko kirja tai menetelmä on sinulle ennestään tuttu?  Kyseessä on japanilaisen konsultin Marie Kondon kehittämä menetelmä kodin järjestämiseen. Kirja oli ajatuksia herättävä ja lukaisin sen parissa illassa. Voin suositella kirjaa kaikille oman kodin järjestämisestä kiinnostuneille. Kondo kertoo kirjassaan paljon siitä millä tavalla kodin järjestys ja tavarat vaikuttavat koko elämään. Järjestys ja turhista tavaroista luopuminen tuovat energiaa, joka myös parantaa elämänlaatua.
Konmari-menetelmän ydin tiivistettynä on:
-Aloita tavaroiden hävittämisestä kategoria kerrallaan. Kondon mukaan paras järjestys tavaroiden käymiselle läpi on: vaatteet, kirjat, paperit, sekalaiset tavarat ja viimeisenä muistoesineet ja tunteisiin vetoavat tavarat. Kirjassa Kondo kertoo ja perustelee järjestystä tarkemmin. Jokaisen esineen kohdalla on tärkeää kysyä yksi kysymys; tuottaako tämä esine minulle iloa? Mikäli vastaus on kielteinen niin tavara hävitetään. Toisin kuin monet tuntuvat luulevan, konmari-menetelmä ei tarkoita, että kodista on tarkoitus tulla minimalistinen. Tavaroita voi säilyttää aivan niin paljon kuin itse haluaa, mutta tärkeintä on, että säilytettävät tavarat tuottavat iloa. Vaihtoehtoisesti kaikki tavarat eivät välttämättä tuota iloa, mutta ovat kuitenkin tarpeellisia. Tärkeää on käydä läpi vain omia tavaroita, toisten omia ei saa hävittää.
-Järjestä kotisi kuntoon totaalisesti kerralla. Marie Kondon arvion mukaan tässä kestää noin kuusi kuukautta.
-Jos olet tehnyt kaiken menetelmän mukaisesti, kotisi pysyy jatkossa siistinä kuin itsestään eikä kaaosta pääse enää syntymään.

Viime vuosina itsestäni on kuoriutunut yhä järjestelmällisempi ja siivousintoisempi tyyppi. Viihdyn siistissä kodissa ja nautin järjestyksestä. Olen tähän asti tyypillisesti käynyt vaatekaappini läpi pari kertaa vuodessa sekä muutoinkin karsinut itselleni turhia tavaroita ja joko myynyt tai lahjoittanut ne eteenpäin. Kirjan luettuani innostuin marittamisesta ja sain uusia näkökulmia ja puhtia tavaroiden karsimiseen ja järjestämiseen. Tähän asti olen ehtinyt käydä läpi vaatteet ja kirjat, ja olen yllättynyt kuinka paljon karsittavaa on löytynyt. Tavaran vähentymisen myötä tavaroiden järjestyskin on parantunut. Tavaroita läpikäydessä tulee samalla ideoita myös järkevämpiin säilytysratkaisuihin.

Projektin edetessä kirjoitan blogiin varmasti marittamisen tuloksista omalla kohdallani. Kirja oli varsin innostava ja inspiroiva. Suosittelen kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti